Asahi Nordicin Vertaisohjaaja on kevyt tapa auttaa läheisiään liikkumaan. Kyseessä ei ole varsinainen ohjaajakoulutus vaan kurssi, joka avaa mahdollisuuksia vertaistoimintaan.
Oletko mukana kerhotoiminnassa tai työpaikan taukoliikuttaja? Toimitko omaishoitajana? Ehkäpä olet se taloyhtiösi aktiivi, joka keksii aina tekemistä.
Asahi Nordic on kehittänyt sinulle oman tuotteen, jolla vot laajentaa osaamistasi.
Tule mukaan Vertaisohjaaja-kurssille
Vertaisohjaajakurssi on suunnattu henkilöille, jotka haluavat ohjata terveysliikuntaa vapaaehtoispohjalta pienryhmissä esimerkiksi omalle ikäryhmälle, työporukalle, keveänä liikuntahetkenä harrastajapiirissä tai vaikkapa omassa taloyhtiössä.
Vertaisohjaaja voi auttaa ja innostaa myös vanhustenhoidon yhteydessä tai perhepiirissä.
Vertaisryhmän ohjauksessa yhdistyvät liikunnan ilo ja sen hyödyt. Ohjaaja saa itse mahdollisuuden mielekkääseen tekemiseen, uusia tuttavuuksia saattaa syntyä ja ryhmä saa innostuneen ohjaajan. Kaikki eivät aina löydä itsestään riittävästi energiaa itsenäiseen liikkumiseen, mutta lähtevät innolla mukaan kunhan löytyy joku, joka kertoo mitä tehdään ja missä tavataan. Asahin vertaisohjaaja voi olla tämä joku.
Kurssilla opetellaan asahin 1.sarja, tutustutaan lajin perusteisiin ja sen ohjaukseen. Osallistujien aikaisempi kokemus asahista on eduksi, mutta ei välttämätöntä.
Opiskelet asahin 1. sarjan sekä saat perustietoa terveysliikunnan hyödyistä. Asahi on suomalaista terveysliikuntaa ja se perustuu tutkittuun länsimaiseen tietoon.
Opetamme sinulle myös istuen tehtävän asahi-harjoituksen. Saat myös vinkkejä, miten asahia ohjataan.
Voit kouluttautua ohjaajaksi eri puolilla Suomea ammattitaitoisten kouluttajiemme opissa.
Hinta 180€ (sis alv 25,5%)
Isompiin tilauskoulutuksiin tarjouspyyntö
Kysy lisää maarit@asahinordicinstitute.com